26.9.1997

Velkajärjestelyhakemus Lohjan käräjäoikeudessa

A pyysi käräjäoikeuteen 19.9.1995 saapuneessa hakemuksessaan velkajärjestelyn aloittamista. A kertoi, että hän itse oli lähinnä harrastusluonteisessa osapäivätyössä ja että hänen miehensä B oli yrityksensä X Ky:n konkurssin vuoksi jäänyt työttömäksi. Näistä syistä A:n maksukyky oli olennaisesti heikentynyt. Velkajärjestelyyn oli lisäksi painavat perusteet huomioon ottaen velkojen ja niihin liittyvien velvoitteiden määrä suhteessa hänen maksukykyynsä.

Käräjäoikeuden päätös 29.2.1996

Hakijan tulot ja varat

Kuultuaan A:n ainoaa velkojaa, Suomen Säästöpankki -SSP Oy:tä hakemuksesta käräjäoikeus lausui, että A oli ammatiltaan sitoja ja ansaitsi 3 000 markkaa kuukaudessa ja että hänellä oli kaksi alaikäistä lasta. A:n mies B sai työttömyyspäivärahaa 2 637 markkaa kuukaudessa. A omisti velkajärjestelyhakemuksen mukaan yhteensä 170 000 markan arvoiset kiinteistöt, joihin kiinnitetyt yhteensä 330 000 markan arvoiset haltijavelkakirjat olivat velkojalla vakuutena. A oli ilmoituksensa mukaan työskennellyt apuhoitajana vuoteen 1987 saakka, jolloin hän oli jäänyt kotiin hoitamaan lastaan. Nykyisessä työssään sitojana A oli ollut vuodesta 1994 lukien. Verotustodistuksista ilmeni, että A:lla oli ollut tuloja 10 282 markkaa vuonna 1991, 28 854 markkaa vuonna 1993 ja 13 688 markkaa vuonna 1994. Vuonna 1992 A:lla ei ollut ollut tuloja lainkaan.

Hakijan sitoumukset

A oli vuonna 1989 ottanut kiinteistölleen rakennettavaa rakennusta varten 100 000 markkaa lainaa, jonka jäljellä oleva pääomamäärä oli 70 000 markkaa, ja samana vuonna antanut kiinteistövakuuden B:n henkilökohtaisesti ottaman lainan vakuudeksi. Lisäksi A oli vuosina 1990 ja 1992 mennyt omavelkaiseen takaukseen X Ky:lle myönnettyjen nykyiseltä pääomaltaan 65 000 ja 77 812 markan määräisten lainojen suorittamisesta sekä vuosina 1991 ja 1992 antanut kiinteistövakuuden B:n yrityksen jäljellä olevalta pääomaltaan 50 000 ja 782 008 markan lainoista. Sitoumuksiin mennessään A ei ollut ilmoituksensa mukaan ottanut selvää B:n yrityksen taloudellisesta tilanteesta eikä lainojen käyttötarkoituksista.

Velkajärjestelyn edellytykset

Kun A oli itse velkaantunut sekä mennyt sitoumuksiin B:n ja tämän yrityksen velkojen maksamisesta ollessaan lasten hoidon vuoksi poissa työelämästä, hänen maksukyvyttömyytensä ei ollut johtunut velkaantumisen jälkeen tapahtuneesta työttömäksi joutumisesta. A:n ei voitu kohtuudella katsoa kykenevän parantamaan maksukykyään voidakseen selviytyä veloistaan aiheutuvista menoista. Velkajärjestelyyn oli siten painavat perusteet ottaen huomioon velkojen ja niihin liittyvien velvoitteiden määrä suhteessa A:n maksukykyyn.

Velkajärjestelyn esteet

A oli vuosina 1989 - 1992 ottanut lainaa ja antanut sitoumuksia tuloihinsa nähden siinä määrin, ettei hänen maksukykynsä olisi riittänyt niistä selviytymiseen. Mennessään sitoumuksiin B:n ja X Ky:n lainoista A ei ollut tiedustelut yrityksen taloudellista tilannetta eikä lainojen käyttötarkoituksia. A:n menettelystä kokonaisuutena voitiin päätellä todennäköiseksi, että hän oli velkaantunut ilmeisen kevytmielisesti eikä asiassa ollut ilmennyt sellaisia erityisiä vastasyitä, joiden vuoksi velkajärjestely voitaisiin myöntää mainitusta esteestä huolimatta.

Lopputulos

Näillä perusteilla ja yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 10 §:n 7 kohdan nojalla käräjäoikeus hylkäsi hakemuksen.

Helsingin hovioikeuden päätös 14.6.1996

A valitti hovioikeuteen. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden päätöstä.

Perustelut

A:lla on 200 000 markan arvoinen omaisuus, joka koostuu Salossa ja Tammelassa sijaitsevista kahdesta kiinteistöstä. Salossa sijaitsevan kiinteistön arvoksi on velkajärjestelyhakemuksessa ilmoitettu 150 000 markkaa ja Tammelassa sijaitsevan kiinteistön arvoksi A on käräjäoikeudessa ilmoittanut 50 000 markkaa. Kiinteistöt hän on ostanut säästöillään vuosina 1986 ja 1989.

A:lla on itsellään 22.8.1989 myönnetty, nykyiseltä pääomaltaan 70 000 markan laina, jonka maksamatta oleva määrä korkoineen on 80 558,30 markkaa. Laina on otettu Salossa sijaitsevalle kiinteistölle rakennettavaa rakennusta varten ja kyseinen kiinteistö on lainan vakuutena.

Muut lainat, joista A on vastuussa tai joiden vakuutena on hänen omaisuuttaan, ovat seuraavat:

a) A:n miehelle B:lle 29.6.1989 myönnetty jäljellä olevalta pääomaltaan 34 900 markan laina, jonka maksamatta oleva määrä korkoineen on 45 917,63 markkaa. Lainan vakuutena ovat B:n omistamiin kahteen kiinteistöön kiinnitetyt 486 000 ja 60 000 markan määräiset haltijavelkakirjat sekä A:n Salossa sijaitsevaan kiinteistöön kiinnitetty 100 000 markan määräinen haltijavelkakirja.

b) X Ky:lle 1.8.1990 myönnetty jäljellä olevalta pääomaltaan 65 000 markan laina, jonka maksamatta oleva määrä korkoineen on 79 358,82 markkaa. Lainan vakuutena ovat B:n omistamiin kiinteistöihin kiinnitetyt edellä a) kohdassa mainitut haltijavelkakirjat, X Ky:n irtaimistoon vahvistettu 200 000 markan määräinen yrityskiinnitys, A:n Salossa sijaitsevaan kiinteistöön kiinnitetyt 300 000 markan määräiset haltijavelkakirjat ja hänen Tammelassa sijaitsevaan kiinteistöönsä kiinnitetty 30 000 markan määräinen haltijavelkakirja sekä lisäksi A:n ja B:n omavelkaiset takaukset.

c) X Ky:lle 14.3.1991 myönnetty valuuttaluotto, jonka maksamatta oleva määrä korkoineen on runsaat miljoona markkaa ja jonka vakuutena ovat b) kohdassa mainitut A:n kiinteistöihin kiinnitetyt yhteensä 330 000 markan määräiset haltijavelkakirjat sekä muutkin b) kohdassa mainitut vakuudet lukuunottamatta omavelkaisia takauksia.

d) X Ky:lle 25.8.1992 myönnetty jäljellä olevalta pääomaltaan 77 812,90 markan laina, jonka maksamatta oleva määrä korkoineen on 92 591,90 markkaa. Lainassa on muuten edellä b) kohdassa mainitut vakuudet, mutta omavelkaisen takauksen lainan maksamisesta on A:n ohella antanut eräs kolmas henkilö.

e) X Ky:lle 18.12.1992 myönnetty jäljellä olevalta pääomaltaan 50 000 markan laina, jonka maksamatta oleva määrä korkoineen on 71 451,85 markkaa. Lainan vakuutena ovat edellä b) kohdassa mainitut B:n omistamiin kiinteistöihin kiinnitetyt haltijavelkakirjat ja X Ky:n irtaimistoon vahvistettu yrityskiinnitys sekä A:n Salossa sijaitsevaan kiinteistöön kiinnitetty 100 000 markan määräinen haltijavelkakirja.

A:n tuloista on esitetty käräjäoikeuden päätöksessä selostettu selvitys. B on velkajärjestelyhakemuksen mukaan saanut työttömyyspäivärahaa 2 637 markkaa kuukaudessa. X Ky:n, jonka vastuunalainen yhtiömies B on ollut, tilinpäätös- ja tasetiedoista käy ilmi, että yhtiön tulos on vuonna 1990 ollut voitollinen ja vuonna 1991 niukasti tappiollinen. A:n ilmoituksen mukaan yhtiölle on vuoden 1991 jälkeen otettu lainaa vain aikaisempien velkojen hoitamiseen. Konkurssiin yhtiö on asetettu 17.11.1993.

Ottaessaan vuonna 1989 henkilökohtaisen luoton ja antaessaan samana vuonna suostumuksen omistamaansa kiinteistöön kiinnitetyn haltijavelkakirjan käyttämiseen B:n a) kohdassa mainitun luoton lisävakuutena A on voinut lähteä siitä, että luotoilla olevat kiinnitysvakuudet riittävät niiden suorittamiseen siinäkin tapauksessa, että ne muuten jäävät maksamatta. Hän on kyennyt suoriutumaan henkilökohtaisen lainansa hoitamisesta X Ky:n konkurssiin saakka, mikä on pääteltävissä siitä, että ensimmäisten maksamatta jääneiden korkojen eräpäivä on ollut 1.12.1993.

A on omavelkaisena takaajana henkilökohtaisessa vastuussa myös b) ja d) kohdissa mainituista X Ky:n lainoista. Yhtiön edellä c) ja e) kohdissa selostetuista luotoista hän on vastuussa vain omistamiensa kiinteistöjen arvolla. Korkein oikeus katsoo, että A on X Ky:n vuonna 1990 ottamien luottojen ja myös yhtiön 14.3.1991 ottaman valuuttaluoton osalta voinut perustellusti uskoa siihen, että niiden vakuutena olevat yrityskiinnitys ja B:n omistamat kiinteistöt riittävät kysymyksessä olevien vastuiden hoitamiseen. Myöskään yhtiön taloudellinen tilanne ei vielä vuonna 1990 ole antanut aihetta sellaiseen arvioon, ettei yhtiö kykenisi suoriutumaan velkojensa maksamisesta. A:n ilmoituksen mukaan 14.3.1991 otettu valuuttaluotto ei ole ollut uutta luottoa, vaan sillä on yhdistetty yhtiön aikaisemmat lainat ja pyritty samalla pienentämään korkorasitusta. Vuonna 1992 otetuissa luotoissa on, kuten edellä jo on todettu, ollut kysymys yhtiön aikaisemmin ottamien luottojen hoitamisesta ja siten pyrkimyksestä pitää yhtiö edelleen toiminnassa.

X Ky on ollut perheyritys, josta A:n ja B:n toimeentulo on riippunut. A:n sitoutuminen vastuuseen miehensä yrityksen luotoista on ollut silloisen pankkikäytännön mukaista ja pankki on hyväksyessään A:n takaajaksi tuntenut hänen maksukykynsä. Velkajärjestelyhakemuksen mukaan A:lla on erääntyneine korkoineen velkaa, josta hän velallisena tai takaajana on henkilökohtaisessa vastuussa, yhteensä 252 509,02 markkaa. Muilta osin hän on edellä selostetuista veloista vastuussa omistamiensa kahden kiinteistön arvolla, joksi on ilmoitettu 200 000 markkaa. Huomioon ottaen myös pitkään jatkuneen taloudellisen laman vaikeasti ennakoitavissa olleet vaikutukset X Ky:n toimintaan ja vakuuksien arvoon, A ei kerrottuihin vastuihin sitoutuessaan ole osoittanut ilmeistä kevytmielisyyttä. Velkajärjestelylle ei siten ole yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 10 §:n 7 kohdassa tarkoitettua estettä. Velkajärjestelyn aloittaminen tapahtuu soveliaimmin käräjäoikeudessa.

Päätöslauselma

Hovioikeuden ja käräjäoikeuden päätökset kumotaan. Asia palautetaan Lohjan käräjäoikeuteen, jonka tulee omasta aloitteestaan ottaa se uudelleen käsiteltäväkseen. Korkeimman oikeuden määräämä ulosmittaus- ja perintäkielto on voimassa, kunnes käräjäoikeus toisin määrää.